Uusia tuulia

Uusi yritys. Eilen vietin koko illan tuhratessa jonkinlaista koostetta mun kuulumisista täällä. Yhden aikaan yöllä sitten luovutin, kun olin tarpeeks monta kertaa kirjoittanut, pyyhkinyt ja taas uudestaan kirjoittanut ja pyyhkinyt kaiken pois. Kun viimeisestä kirjoituksesta on kulunut taas viikko, luulis että mulla on hirveesti kerrottavaa. No tavallaan on ja tavallaan ei. Tulin sit viime maanantaina kipeäksi uudestaan ja koko viikko mentiinkin sitten niissä tunnelmissa. Fiilis ei ollut olon vuoksi hirveen hyvä, mutta silti yritin vähän töitäkin tehdä. Loppuviikosta aloin olla kuitenkin jo niin tukossa, että henki ei meinannut kulkea. Tosimies kun ei tosiaankaan lääkäriin mene, joten päätin turvautua niksipirkan kikkoihin. Ja onneksi niin tein, sillä olo on jo huomattavasti parempi. Vielä mä en tuuleta, mut nyt aion kyllä parantua.
 Tänään jo jotenkinpäin pystyin tekemään töitä, vaikka keli antoikin omat haasteensa. Islanti on taas tarjoillut viikon sisällä kaikkea lumisateesta auringonpaisteeseen ja raekuuroista pakkasiin. Pari viime päivää on tullut vettä kun esterin takapuolesta, joten en tosiaan ihan hirveesti oo ulkona viihtynyt. Eikä kyllä oo hevosetkaan, joten siistiä sisätyötä ollaan vaan tehty sen minkä oon kyennyt.

Nää kelit ois voinu jatkua pidempäänkin...

 Selailin viime viikolla läpi vähän mun kirjoituksia ja huomasin, että heppajutut on viime aikoina jäänyt aika vähälle. Siihen on kyllä ihan muukin syy kun vaan mun sairastelut. Viime viikkoina ratsastaminen on aiheuttanut mulle suuren suurta ahdistusta ja oonkin sen takia ollut tosi haluton edes menemään ratsastamaan. Jotenkin on vaan ollut semmonen ei kinosta -fiilis. Tästä oon potenut hirveän huonoa omaatuntoa ja ehdin jo alkaa miettimään, että oonko mä nyt kuitenkaan oikealla tiellä. No, oikealla tiellä ollaan, mutta tällä hetkellä kyllä menossa kohti ojan pohjaa. Päätin tarkastella asioita vähän kauempaa ja miettiä mun tavoitteita ja odotuksia Islannin suhteen. Pysähdyin hetkeksi katsomaan tallissa olevia hevosia ja ajattelin niitä puheita siitä, että kuuntelen itseäni. Sillon mun oli pakko myöntää itselleni, että oon kyllä ihan väärässä paikassa tällä hetkellä. Oonhan mä sen jo alusta asti tiennyt, ettei tää paikka oo mua varten.
Sinänsä kaikki on mennyt täällä hyvin ja viihtynytkin oon. Kuitenkin se tärkein asia, jonka takia Islantiin tulin, eli ne hevoset... Ne on vaan niin erilailla ratsastettu, mihin oon tottunu. Kun meidän ratsastukselliset näkemykset ei täällä kohtaa ollenkaan, ei mun täällä olossa vaan oo mitään järkee. Mun ei oo mitään järkee heittää hukkaan sitä kaikkea työtä, jonka mä oon tehnyt päästäkseni näin pitkälle ja harrastella ratsastusta täällä ja tehdä asioita vähän sinnepäin. Tällä hetkellä tuntuu vähän hölmöltä, että oon neljä kuukautta täällä viettänyt, vaikka oon kuitenkin koko ajan tienny miten tässä tulee käymään. Se oli varmaan taas sitä "mähän en luovuta" -juttua. Toisaalta kiitän kyllä itsepäisyyttäni, että oon pitänyt periaatteistani kiinni ja luottanut ainakin suurimmaksi osaksi omiin tekemisiini. Vaikka mä ennemmin sanoisin sitä päämäärätietoisuudeksi, kuin itsepäisyydeksi ;-)
 En kuitenkaan millään tavalla kadu tänne tuloa tai sano, että täällä työskenteleminen olisi ollut jotenkin huono juttu. Nää ihmisethän täällä on ihan huippuja, mutta kuten jo sanoin, hevosten takiahan täällä ollaan. Enkä nyt koe, että mun täytyy hirveesti enempää mun päätöstä selitellä. Mulla on siitä hyvä fiilis ja se on tärkeintä. Tää oli hyvä alku Islannin elämälle ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!
Eli siis taas on tulevaisuus vähän auki, en vielä tiedä minne täältä suuntaan ja milloin. Päivä kerrallaan tässä mennään ja odotellaan mitä huominen tuo tullessaan. Nyt vaan peukut pystyyn ja sormet ristiin, että mulle löytyy hyvä paikka. Jännittää kyllä ihan pirusti, mut nyt vaan täytyy uskoa itseensä ja toivoa parasta! :-)